|
Tilakauppa
Mörbyn tilakauppa avattiin vuonna 1991. Sitä ennen
oli jauhoja myyty päärakennuksen yläkerrassa
ja kannettu portaita ylös ja taas alas, mikä kävikin
vaivalloiseksi. Tilakauppa sijaitsee nyt konehallin toisessa
päässä, navettaa vastapäätä. Kaupassa
asioimisen yhteydessä kävijä voi katsella kotielimiämme.
Kauppamme
valikoimaan kuuluu etenkin viljatuotteita: vehnää,
spelttiä, ohraa, ruista ja kauraa eri muodoissa sekä
muutama sämpyläjauhosekoite. Viljelemme myös
kasviksia joita saa valita kaupassa tai itse poimia ja maksaa
kauppaan. Aloitimme vihannesviljelyn pavuilla, joiden seuraksi
tulivat sitten porkkanat, punajuuret, lantut, palsternakat ja
sipulit. Kesän aikana on lisäksi maissia, tilliä,
persiljaa, kynteliä, sokerihernettä sekä tietenkin
herkullisia uusia perunoita.
Yhä tärkeämpänä tuotteena myymme myös
naudanlihaa. Eläimet kuljetetaan Paimioon teurastettaviksi,
Saloon paloiteltaviksi ja tuodaan takaisin vakuumipakattaviksi
noin 10 kilon laatikkoihin. Koska lihapalat harvoin “menevät
tasan” on tilakaupan kylmiössä tai pakastimessa
aina pieni perusvarasto tilapäisostoksia varten.
|
|